Minna Canth Minna Canth

Kirjailija Minna Canthille (1844–1897)Puijo oli tärkeä, vaikka hän kuvasi sitä teoksissaan harvoin. Sitä useammin hän kirjoittaa ystävilleen Puijon merkityksestä itselleen. Mäki oli hänelle virkistävien kävelyretkien, hauskojen vierailujen tai mietiskelyn paikka. Kesäkuun lopulla 1884 Canth kirjoittaa Emilie Bergbomille: Menen Puijon mäelle Homsantuuta kirjoittelemaan. Kirjoittaessaan Kovan onnen lapsia syyskuussa 1888 Canth kertoo Kaarlo Bergbomille: Kiipeän joka toinen päivä ylös Puijon vuorelle saadakseni sieltä terveyttä ja voimaa.

Usein Canth hukuttaa mielipahansa, niin kuin moni muukin suomalainen, metsän syliin ja palaa retkiltään virkistyneenä. Kävin näetkös ed. pp. ypöyksin Puijolla enkä peljännyt lehmiä enkä härkiä enkä jäniksiä enkä maan matosiakaan. Puijon honkien – taikka kuusia ne sentään olivat – niin, noiden puiden alla sitten venyin ja nautin luonnon ihanuudesta täysin määrin. Ja ajatteles – en peljännyt sisiliskoja enkä hiiriä enkä sammakoita, kertoo kirje kesäkuulta 1884 Kaarlo Brofeldtille.

Hauskojen vieraiden kanssa Canth lähti Puijolle katsomaan auringon laskua tai odottamaan sen nousua niin kuin laulujuhlakesänä 1891. Kirjeessään Saksassa opiskelevalle tyttärelleen Ellille kesäkuun 20. päivänä 1891 Canth kirjoittaa: Kaupunki tuntuu tällä hetkellä autiolta, sillä kaikki ihmiset ovat Puijolla, jonne oli 8 aikaan yhteinen kävelymatka. Parin viikon kuluttua, heinäkuun 14. Elli saa taas kirjeen, jossa Canth kertoo olleensa Puijolla katsomassa öistä auringonnousua Ahon, Venny Soldanin ja muiden ystäviensä kanssa.

Minna Canthin novelli Eräs Puijolla käynti ilmestyi aluksi Kuopion ruotsalaisen yhteiskoulun arpajaislehdessä 1891 ja myöhemmin hänen kootuissa teoksissaan. Novelli kertoo kahden koulutytön vierailusta Puijolla. Päivä ja samalla hauskaksi aiottu kesäloma päättyy tyttöjen kohdalla surullisesti. Tytöt kuvittelevat ahtaan pikkukaupungin porvarillisten säädösten mukaan kasvaneina olleensa säädyttömiä, kun nauttivat paljain jaloin kävelystä Puijolla ja muutama ylioppilas näki heidät.

Novelli kuvaa taitavasti tyttöjen mielialoja ja kuvitellun syyllisyyden syntyä. Se kuvaa hyvin myös   Puijon sijaintia kaupungin kartalla. Tytöille on juuri avattu tulliportti. Kas, nyt he olivat kaupungin ulkopuolella! Ylt'ympäri näkyi vaan peltoa, niittyä ja metsää. Vasemmalla oli ylänköjä ja alankoja, mutta vähän etäämpänä kohosi oikeaan Puijon mahtava mäki, kuopiolaisten ylpeys. Sinne vei kaksi tietä, leveä ajotie, joka heti siinä aidan takana kääntyi oikeaan ja polkutie, johon poikettiin vasta tuonnempana Julkulan haaralta. Polku kierteli ylös jyrkänteen reunaa ja kääntyi jonkun matkan päästä metsän sisään. Valot ja varjot loivat vaihtelevia värityksiä vihantaan nurmeen. Missä oli kirkkaampia aukeita, missä taas synkkiä, salaperäisiä solukoita. Linnut visertävät, tuuli humisee puiden latvoissa, mutta alhaalla metsässä on tyyntä. Lukija on tyttöjen mukana Puijon hiljaisuudessa. Novelli on harvoja kuvauksia siitä, miltä tuntuu ja näyttää Puijon metsän sisällä.

Lainaukset Minna Canthin kirjoista

Kootut teokset, osa 2. Otava 1919.
Minna Canthin kirjeet, toimittanut Helle Kannila. SKS 1973.

Minna Canth Pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografiassa

Kuvia Kuvia

Etusivu 16-sivuisen Samskolnas vän -lehden etusivusta, jossa yhtenä kuva-aiheena toisinto Fridolf Weurlanderin vuonna 1887 Lehtoniemen rannasta maalaamasta soutelumaisemasta. (Maalaus edellä Ahon kohdalla).

Novellin keskellä sivulla 9 on kuva Puijolta kaupungin yli Kallavedelle. Kuva näyttää olevan sama, joka oli kymmenen vuotta aiemmin sisältynyt pohjoissavolaisten Johan Vilhelm Snellmanille ojentamaan 75-vuotisonnittelualbumiin. Kuvan on ottanut Kuopiossa toiminut valokuvaaja Arnold Boos (1831–1880).