Eetu Lohipoika Eetu Lohipoika

Kansallis-albumissa ilmestyi vuonna 1902 runo nimeltä Puijolla. Runo on päivätty 19 14/6 02. Runosivun ylälaidassa on piirros, jossa aurinko nousee järven takaa, etualalla näkyy havumetsän sahalaitaa, ehkä näkymä Puijolta, kirjoittajana Eetu Lohipoika.

Rautalampilaisen sepän poika Edvard Hämäläinen (1864–1908), runoilijanimeltään Eetu Lohipoika, valmistui Jyväskylän seminaarista kansakoulunopettajaksi 1887 ja toimi opettajana Viipurissa, jossa kuoli 1908. Hän julkaisi kaksi runokokoelmaa: Vihurissa. Kimppunen runoelmia vuodelta 1899 ja toisen 1903 nimeltään Kotipuronen. Kiehkura runoelmia.

Puijolla-runon viidessä säkeessä ei puhuta mitään Puijosta, ei kuvailla luontoa eikä näköaloja. Runo elollistaa maamme Suomi-neidoksi. Häntä pyydetään nostamaan armaimmat silmänsä ja kaunihit kasvonsa ja nousemaan pimennoista ja kovista kohtaloista.

Kun noin tuhatjärvissä silmäsi siintää,

Niin kansani sielun ne sinuhun kiintää.

Runo on kirjoitettu heräävän kansallisuusaatteen hengessä. Ehkä runoilijanimen taakse kätkeytyvä kansakoulunopettaja kuului viime vuosisadan alun suomenmielisiin. Hän on käyttänyt kansallisromanttista, topeliaanista maisemakäsitystä omien kansallismielisten ajatustensa tulkkina ja symbolina.

Lähteitä:

Kansallis-albumi 1902. Helsinki 1902.

Eetu Lohipoika Pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografiassa

Kansallis-albumista 1902. Kansallis-albumista 1902.