E. J. Blom E. J. Blom

Puijon ukko pilviharja,
Vesarinta
Vannunvuori
Sekä Uuhimäen sileät,
Kallaveden katselijat.
Vielä sieltä silmäelen
Ääret allani avarat:
Kuinka järvet kuumoittavat,
Sadan saarosen välistä,
Lahdet, saaret, lammit kaikki
Illan paisteissa palavat,
Kuvastaen kukkuloita,
Kautta taivahan kajaten.

Näin sepitti Erik Johan Blom (1817–1887) Puijosta runossaan Savonmaalle. Se on julkaistu nimimerkillä –kk– Johan Vilhelm Snellmanin Saimassa, huhtikuun 3. päivänä 1845 ilmestyneessä numerossa 14. Kaksi vuotta myöhemmin runo ilmestyi ruotsiksi Necken-kokoelmassa.

Blom oli runoilija ja pappismies, Sysmän kappalainen. Hän oli syntynyt Väärnin pappilassa Lapinlahdella, jossa hänen isänsä Isak Blom toimi Iisalmen seurakunnan kappalaisena. Erik Johan Blom kävi Kuopiossa triviaalikoulun 1826–1831. 1840-luvulla hän toimi opettajana Kuopion yläalkeiskoulussa kahteen otteeseen, vt. konrehtorina ja vt. kollegana 1841–43 ja ensimmäisenä kollegana Snellmanin rehtoriaikana 1846–47.

Runon hän on lähettänyt Helsingistä 1845 toimiessaan siellä yläalkeiskoulun toisena kollegana.

Myöhemmin se sisältyy E.J. Blomin kokoelmaan Niitä näitä runouden alalla. Runo painettiin Kuopiossa vuonna 1873 Paino-yhtiön kirjapainossa, jota hänen hyvän ystävänsä August Ahlqvistin veli Fredrik Ahlqvist oli ollut perustamassa. Runo on mukana myös A.V. Forsmanin toimittamassa kirjassa Kokoelma Suomalaista Runoutta, koulua ja kotia varten vuodelta 1905 osiossa Suomen heimot ja maakunnat. Runo löytyy myös internetistä: http://www.phpoint.fi/ulrikaj/bookshelf/ksrheimot.htm

Lähteitä

E.J. Blom. Niitä näitä runouden alalla. Arveli ajan huviksi. Kuopiossa Paino-yhtiön kirjapainossa, 1873.

E.J. Ellilä. Erik Johan Blom. Sysmän kappalainen. 1960.

A.V. Forsman. Kokoelma Suomalaista Runoutta, koulua ja kotia varten. Yrjö Welin 1905.

Necken. Poetisk kalender för 1846 / 1847.

Saima 14 / 3.4.1845

Kotivuori, Yrjö, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Erik Johan Blom. Verkkojulkaisu 2005

Savonmaalle

Savonmaalle Savonmaalle

Kun ma muistan muinoisia
Hetkiäni herttaisia,
Iltoja ikisuloja
Siellä sievässä kylässä
Kallaveden kainalossa;
Kohta sielu siipiänsä,
Pyhä lintu laajentavi,
Kotkana kohottahikse
Tullaksensa tuttavainsa,
Luokse luonnon ja perehen.

Ei ne eksy mielestäni,
Eikä muistista murene,
Savoni sulot näkymät,
Kotimaani mainittavat
Seudut ihmehen ihanat.
Vieläpä vihertelevät
Edessäni entisesti
Kaikki syntymäsijani,
Maat matalat, mäet ylävät,
Lehdot, laaksot lempehimmät:

Puijon ukko pilviharja,
Vesarinta Vannunvuori
Sekä Uuhimäen sileät,
Kallaveden katselijat.
Vielä sieltä silmäelen
Ääret allani avarat:
Kuinka järvet kuumoittavat,
Sadan saarosen välistä,
Lahdet, saaret, lammit kaikki
Illan paisteissa palavat,
Kuvastaen kukkuloita,
Kautta taivahan kajaten.

Vielä kuulen kuikan äänen,
Valitukset valkorinnan,
Vielä virret venhemiesten
Airon kolkkaissa kohovan.

Moisen armon antajalle,

Suojalle sulon asunnon.

Kaikki saavat sieluhuni
Tuolta nuo ihat tuhannet
Alat tenhon armahimmat.
Koko luonto korvihini
Kutsun kuiskavi lumovan,
Sinne toivoni sitovi,
Väkevästi viehättävi,
Sinne hartahan haluni,
Halun muita hartahamman.

Mut jos kuulen kultaäänen,
Savoni sorean kielen
Miesten huulilta mehuvan
Taikka vielä viettävämmin
Sulon naisen suusta soivan;
Silloinpa sydän sulavi,
Leviävi, lämpiävi,
Harvoin saaduista sanoista

Etelähän eksyneistä;
Kieli mielen kihloavi
Maamme kanssa, morsiamen,
Köyhän kyllä, vaan ihanan.

(Runo E.J. Blomin kokoelmasta Niitä näitä runouden alalla. Arveli ajan huviksi. Kuopiossa Paino-yhtiön kirjapainossa, 1873.)