A. Oksanen - August Ahlqvist A. Oksanen - August Ahlqvist

Syntyperäinen kuopiolainen, lyseon kasvatti August Ahlqvist (1826–1889) oli ylioppilaana kotiopettajana August Granitin perheessä Kuopion maaseurakunnan Julkulan kappalaispappilassa. Runossaan Eräs nuorukaismuisto hän muistelee kesää, jonka vietti 18-vuotiaana noissa maisemissa.

Ne kaikki vielä muistan: sen tyynen lahdekkeen,

Ne sadat saaret, salmet ja seljän sotkineen,

Ja Neulamäen jylhän ja Puijon korkean

Molemmin puolin lahta kuin vahdit seisovan;

– –

Ja ennen muita muistan sun, tyyni tyttönen,

Jok’ ensi lemmen liekkiin sytytit sydämen’!

Ahlqvist kirjoitti runoteoksensa Säkeniä vuonna 1860 runoilijanimellä A. Oksanen. Siinä on muun muassa Savolaisen laulu, josta hänet runoilijana parhaiten tunnetaan. Kokoelman nimiösivulle oli lisäksi painettu: Myödään Ylioppilasten rakennuksen hyväksi.

Eräs nuorukaismuisto sisältyy Säkenien ”toiseen parveen” vuonna 1868 sekä Säkenien myöhempiin painoksiin, jotka on yhdistetty Säkenien ensimmäisestä ja toisesta laitoksesta runoja poistamalla ja lisäämällä.

Lähteitä

Säkeniä. Kokous runoelmia. A. Oksaselta. Toinen parvi. Helsingissä, Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjapainossa, 1868. G.W. Edlundin kustannuksella.

Säkeniä. Kokous runoelmia, joiden tekijä on A. Oksanen. Viides, enännetty painos. Helsingissä, G.W. Edlundin kustannuksella. 1898.

A. Oksanen Pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografiassa

 

Säkeniä, Kokous runoelmia. A. Oksaselta. Toinen parvi. Helsingissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1868. G.W. Edlundin kustannuksella.

Eräs nuorukaismuisto Eräs nuorukaismuisto

Jos missä matkustellen, jos kunne kulkenen,

Sit’ yhtä armast’ aikaa mä aina muistelen,

Kuin kahdeksannentoista mä täytin vuoteni,

Ja lyyrän olin saanut juur’ vasta lakkiini.

Sydämen’ kevyt oli ja mielen’ murheetta.

Mä hengin, liikuin, lennin kuin leivo taivaalla,

Jot’ ilman liekka kantaa ja tuuli kuljettaa:

Tallaisna sillin jouduin Savossa pappilaan.

 

Ne kaikki vielä muistan: sen tyynen lahdekkeen,

Ne sadat saaret, salmet ja seljän sotkineen,

Ja Neulamäen jylhän ja Puijon korkean

Molemmin puolin lahta kuin vahdit seisovan;

Ja muistan Kalmonsaaren rastaineen, ruusuineen,

Ja auringin sen taakse kullaisna laskeneen,

Ja kuinka kuutamolla me sinne soudeltiin,

Suloisin Suomen kielin lauleltiin, soiteltiin.

 

Ja ennen muita muistan sun, tyyni tyttönen,

Jok’ ensi lemmen liekkiin sytytit sydämen’!

Sä päivill’ aurinkoni, öill’ olit kuutaman’,

Sä kaikki ajatuksen’ ja kaikki unelman’;

Kuin vaan sä päällen’ katsoit, niin taivas aukeni,

Kuin kasvos poies käänsit, niin päivä pimeni, –

Mä tätä armast’ aika viel’ aina muistelen,

Jos missä matkustellen, jos kunne kulkenen!